Muskaritoiminta perhekerhoissa, leireillä ja jumalanpalveluselämän osana

Takaisin

(0,5 op)

Koulutuksen aikana syvennymme muskaritoimintaan ja sen erilaisiin rakennuspalikoihin: laulamiseen, soittamiseen, musiikkiliikuntaan, loruiluun ja kuuntelemiseen. Heittäydymme pohtimaan innostavan ilmapiirin voimaa ja rohkeutta rakentaa omista lähtökohdista mahdollisimman monipuolista musiikillista toimintakulttuuria lapsityön tarpeisiin. Miten toimia, jos säestystaitoa ei ole? Miten toimia, jos tila on pieni? Miten toimia, jos soittimia on vähän? Miten toimia, jos ikähaitari on suuri? Yhdessä otamme tutuista haasteista niskalenkin ja löydämme uusia ratkaisuja arjen työkalupakkiin. Koulutuksessa käymme toiminnallisesti läpi materiaalipaketit syksyn, talven ja kevään muskari- ja musiikkituokioita varten. Paketit sisältävät lauluja, loruja ja toimintaohjeita ja -ideoita. Osallistujat saavat eväitä myös kirkkovuoden huomioimiseen tuoreiden lastenlaulujen kautta. Sivuamme myös Nallekirkon alkuperäistä laulustoa.

Tehtäväalue: Kasvatus, musiikki
Kohderyhmä: kanttorit, lastenohjaajat
Aika ja paikka: 21. -22.2.2020 klo 9.00-15.00 Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, tallikappeli, Hallituskatu 3, 90100 Oulu
Ilmoittautuminen viimeistään: 15.11.2019
Ilmoittautumislinkki: https://www.lyyti.fi/reg/Lapsikuorokoulutus_1246
Ilmoittautumisen lisätiedot: Ilmoita osallistutko pe 21.2. vai la 22.2.2020? Mikäli osallistut molempina päivinä, niin merkitse kumpikin päivä. Pe 21.2. Lapsikuorokoulutus. La 22.2.2020 Muskaritoiminta.
Osaamistavoitteet: Osallistuja – osaa hyödyntää monipuolisesti erilaisia menetelmiä seurakunnan muskaritoiminnassa.
Kieli: suomi
Osallistumismaksu: Kurssimaksu 150€ sisältää molemmat päivät (sis.lounaan sekä aamu- ja iltapäiväkahvit sekä kurssimateriaalit) Kurssimaksu 100€, sisältää päivän koulutuksen joko 21. tai 22.2.2020 (sis.lounaan sekä aamu- ja iltapäiväkahvit sekä kurssimateriaalit)
Täysihoito: 0€
Tiedustelut: Raimo Paaso raimo.paaso@evl.fi 0408386807
Lisätietoja: Päivän aikana syvennymme muskaritoimintaan ja sen erilaisiin rakennuspalikoihin: laulamiseen, soittamiseen, musiikkiliikuntaan, loruiluun ja kuuntelemiseen. Heittäydymme pohtimaan innostavan ilmapiirin voimaa ja rohkeutta rakentaa omista lähtökohdista mahdollisimman monipuolista musiikillista toimintakulttuuria lapsityön tarpeisiin. Miten toimia, jos säestystaitoa ei ole? Miten toimia, jos tila on pieni? Miten toimia, jos soittimia on vähän? Miten toimia, jos ikähaitari on suuri? Yhdessä otamme tutuista haasteista niskalenkin ja löydämme uusia ratkaisuja arjen työkalupakkiin. Koulutuksessa käymme toiminnallisesti läpi materiaalipaketit syksyn, talven ja kevään muskari- ja musiikkituokioita varten. Paketit sisältävät lauluja, loruja ja toimintaohjeita ja -ideoita. Osallistujat saavat eväitä myös kirkkovuoden huomioimiseen tuoreiden lastenlaulujen kautta. Sivuamme myös Nallekirkon alkuperäistä laulustoa. Koulutus soveltuu kaikille lapsityössä työskenteleville toimijoille. Materiaalipaketit annetaan osallistujille koulutuksen jälkeen omaan käyttöön. Kouluttaja: Maria Portaankorva (nyk. Viitasaari) on oululainen lastenmusiikin säveltäjä. Koulutukseltaan hän on musiikin aineenopettaja sekä luokanopettaja. Portaankorva on erikoistunut varhaiskasvatuksen musiikkiin ja hän toimii Taiken lastenkulttuurin paneelin puheenjohtajana. Portaankorvan lauluja on julkaistu mm. Kirkkomuskarin julkaisuissa, uusimmassa Laulutuulessa, Otavan ja Sanoma Pron oppikirjoissa sekä nettijulkaisuissa. Arkityössään Portaankorva toimii Teuvo Pakkalan koulussa musiikkiluokanopettajana.
Linkki kotisivulle: www.oulunhiippakunta.fi
https://www.oulunhiippakunta.fi/kalenteri/lapsikuorokoulutus/
Toteuttaja: Oulun hiippakunta